Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Kuutamolla

Tänään pohdin naiseuden ja naisellisuuden asioita, kumpikin on minulle hieman vaivaannuttavia asioita. Sen pohdinnan kautta ajauduin löytämään myös uuden äänikirjan  Äitihaava -tyttären raskas perintö  . On aika hassua että olen jo keski-iän kynnyksen ylittänyt ja aivan hukassa naiseuteni kanssa, luulisi että sitä olisi jo sinut itsensä ja identiteettinsä kanssa. Mutta kaikkea muuta. Aikoinaan ulkoapäin tulleet negatiiviset kommentit, eleet ja ilmeet, nolaaminen, muihin vertaaminen ja moittiminen vaikuttavat käsitykseeni itsestäni ja mahdollisuuksistani. Uskon että tuo kirja antaa näkökulmia siihen miksi naiseus on minulle ahdistava asia ja miksi se vaikuttaa elämässäni moneen asiaan, ei vähiten parisuhteeseen. Tämän kirjan myötä aukeaa taas yksi  löytää apua heikkoon minä- ja kehonkuvaani. Psykoterapioista en ole valitettavasti saanut apua näihin vaikka parivuotta olen koittanut niihinkin oljenkorsiin tarttua. Jutustelu ei ole valitettavasti tuottanut tulosta, varsinkin kun olen tottu

Viimeisimmät blogitekstit

SININEN

Taideterapiaa

Väriterapiaa

Inspiroitumista

Kohti kehotietoisuutta

Voima - vahvuus

Tarpeet -kaiken perusta

Tunne tarpeesi ja elä täyttä elämää