Taideterapiaa

Tässä on kuva viime kesältä. Kaksi ihanaa ystävääni kaappasivat minut kesken aamuisten torikahvien Kellokosken vanhalle sairaalalle jossa oli järjestetty yleisölle erilaisia pajoja ja luentoja. Osallistuimme tällaiseen luovaan maalauspajaan jossa ei ollut sääntöjä, värejä sai käyttää ihan fiilispohjalta. Työskentely oli tosi keskittynyttä ja itsekin uppouduin täysillä omiin ajatuksiini ja annoin siveltimen tanssahdella paperilla. Alku oli hirvittävää, tyhjän paperin kauhu nosti verenpainetta ja sisäinen kriitikko huuteli solvauksiaan, mutta kun pääsin alkuun ja sain ensimmäiset siveltimen vedot (vailla minkäänlaista ajatusta lopputuloksesta ) paperille, annoin luvan kädelleni vain liikutella sivellintä niinkuin oma tuntemus ohjasi. Itselle mieluisat muodot ja värit ohjautuivat paikoilleen ilman sen kummempaa tavoitetta. Kun aika alkoi loppua, huomasin syventyneeni niin omaan kuplaani että en ollut pistänyt merkille että vieressäni oli syntynyt monta upeaa ainutlaatuista ajatuksenvirta-taideteosta.

On surullista miten omat päänsisäiset rajoitukset ja uskomukset estävät ryhtymästä taideprosessiin joka olisi niin terapeuttista ja rentouttavaa. Itselleni tässä kohtaa on uskomattoman iso lukko. Jotenkin vinoutuneesti ajattelen etten ole kalliiden välineiden ja materiaalien arvoinen, koen että niitä tulee säästää taitavammille. Pelkään epäonnistua, työn tulisi olla kerralla hyvä. Pelkään arvostelua ja ettei minusta ja tekemästäni pidetä tai sitä pilkataan, toisinsanoin itsetunto on heikko. En uskalla heittäytyä ja päästää irti totutuista yleisesti hyväksytyistä tavoista. Mutta- siihenkin toivon saavani aikaan muutoksen muuttamalla ajatusmaailmaani. Alan ajatella kuin taiteilija: